Good morning Nurmees!!!



Tämän viikon perjantaina 17.1. kajahtaa taas viikonlopun kestävät tattoofestivaalit Nurmeksessa käyntiin. Siinä se taas vuosi pyörähti edellisestä ja ensimmäisestä kerrasta, kun oltiin tapahtumassa paikalla. Alkujännitystä oli tietenkin alkuun, mut paikan päälle päästyä tapahtuma osoittautu vallan mainioksi. Porukkaa oli kivasti ja meininkikin oli aivan kuten tuollaisissa tapahtumissa pitää olla. Artistit raapivat ihoon mitä hienoimpia kuvia ja yleisö ihmetteli, miten näin hienoa kuvaa voikaan iholle tehä. Meikä naputteli lävärii ja möi rätei ja lumpui :D

Viime vuoden festareilta tunnelmia :)

Tänä vuonna taas lävistellään ja otetaan myös myytävää mukaan. Meidän muotinäytös on myös osa festariohjelmaa. Lauantaina jossain välissä Joensuu Rollerderbyn tytöt nousee lavalle ja esittelee Undergroundstoren tulevia muodin uutuuksia. Roller-tytöt tuo myös heidän joukkueensa uudet fanituotteet myyntii ja niitäkin voi sit käydä ostelee. Tapahtumassa on jälleen useampikin kilpailu, joissa tattoo-artistit kisaavat. Illan aikana lavalle nousee myös paljon huippuja musiikkiartisteja, jotta bileet pääsee kunnolla viimestään sillon käyntiin. Lauantaina myös alaikäisten on mahdollisuus tulla vanhemman seurassa kattelee, miltä paikan päällä näyttää.
Mut tulkaahan ihmiset käymään Nurmeksen North Karelia Tattoo Festeillä! Pääsette nauttimaan kyllä mahtavasta festivaalitunnelmasta näin tammikuun pakkasillakin. Ennakkolippuja löytyy vielä Joensuun Undergroundstoresta. Sinne siis lunastamaan koko viikonlopun tiketti hintaan 20 euroa.
Nähdään siis viimestään Nurmeksessa - RokRok!!!
t.rex

Tän vuoden festamainosta

p.s. Nettisivuilla http://northkareliatattoofest.com/ on kuvia ja muuta infoa artisteista ja kaikesta muusta.

Kommentit

Suositut tekstit