Patit lävistyksissä?
Saamme päivittäin useita lävistyksiin ja lävistysten paranemiseen liittyviä kysymyksiä. Ajattelin, että olisi hyvä kertoa ja kirjoittaa yhdestä yleisimmästä vaivasta, nimittäin PATEISTA LÄVISTYKSISSÄ.
Mistä nämä patit sitten johtuvat?
Yleensä syy näihin on mekaaninen ärsyke eli koskettelu, osumat, ärsytystä aiheuttava korun liiallinen liikutteleminen, vierasaineiden, esimerkiksi lian, iho- ja hiustuotteiden aiheuttama ärsytys ja ehkä yksi pahimmista: nukkuminen lävistyksen päällä! Patit eivät siis ole tulehduksia vaan lävistyksen paranemisessa ilmeneviä oireita juurikin edellä mainituista syistä ja niiden syntymiseen sekä paranemiseen voit vaikuttaa itse.
Miten pateista pääsee eroon?
Älä koskettele, purista tai riko pattia, se voi pahimmillaan johtaa tulehdukseen tai arven kasvuun, jota ei saa enää hoitamalla pois. Öljyjä (teepuuöljyä jne) ja rasvoja ei patteihin kannata laittaa, koska ne jäävät muhimaan nesteisen patin pinnalle ja voivat täten vain pahentaa tilannetta tukkien huokosia. Saunomista, uimista ja paljuilua kannattaa myös välttää, jos patti on ärtynyt ja verestävä.
Jos patit eivät tunnu paranevan ja häviävän itsekseen saatuja hoito-ohjeita noudattamalla tai jättämällä lävistyksen/lävistykset rauhaan, niin toimivaksi todettu kuuri suolaliuospohjaisella aineella kannattaa aloittaa heti.
Suolaliuos (Easypiercing) UG-liikkeistä kätevässä suihkepullossa
Suolaliuos apteekista, pienet pipetit, joista käytetään aina yksi kerrallaan
Kuurin tulee kestää minimissään 2 viikkoa, jonka aikana putsaa/huuhtele lävistys liuoksella kaksi kertaa päivässä. Kaikki mekaaninen ärsyke ja ärsytystä aiheuttavat tekijät pois lävistysalueelta (lue yläpuolelta), pelkkä putsaaminen ei valitettavasti auta jos edellä mainitut asiat eivät ole kunnossa.
Lävistyksen hoitotuotteisiin pääset tästä.
Suosittelen myös vaihtamaan lävistykseen ainakin paranemisen ajaksi, tilanteen huomioon ottaen sopivan kokoisen titaanisen korun, joka ei varmasti materiaalinsa puolesta aiheuta mitään ärsytystä tai reaktioita paranevassa lävistyksessä.
Nämä hypertrofiset patit sekoitetaan helposti huomattavasti harvinaisempiin keloidiarpiin, jotka ovat pysyvä haitta ja yleensä kasvavat paljon suuremmiksi. Hypertrofiset patit alkavat pienenemään kuukausien kuluessa hyvällä huolellisella hoidolla kun taas keloidit jatkavat kasvuaan vuosia ja voivat olla aristavia, kipeitä ja kutista.
Jos lävistyksiesi kanssa tulee kysyttävää, ihmetystä, ongelmia tai ihan mitä vaan niin ota ensimmäisenä yhteyttä omaan lävistäjääsi. Me autamme mielellämme kaikilla mahdollisilla tavoilla, oli kysessä sitten hypertrofinen patti tai joku muu lävistysten hoitoon liittyvä asia!
Toivottavasti tästä oli apua! 🖤🦇
Kommentit
Lähetä kommentti