Harjoittelijasta kauppiaaksi

Nyt kun mulla on ajankohtaista alkaa etsiä apulaista mun omalle kaupalle, sain ehdotuksen, että olisiko kiva idea jakaa mun matka harkkarista Tampereen UG:n omistajaksi. Tämä blogiteksti siis inspiroituneena siitä.


Noelle ja Possu Malone
Noelle ja Tampereen maskotti Possu Malone

Aloitin UG:lla lokakuussa 2017, kun opiskelujen jälkeiset kesätyöt oli loppunut ja aloin ettimään ittelleni mieleistä työpaikkaa. Jämsän Underground oli juuri auennut, ja sinne ettittiin harkkaria. Soitin määrätietoisesti ketjun johdolle, ja kerroin olevani se ketä he etsivät. Jo hakuvaiheessa halusin erottua, koska uskoin että tämä on työpaikka minkä edestä taistelen. Pääsin haastateltavaksi, ja onnekseni sain harkkarin paikan. Jämsän liikkeellä työtehtävät koostui lähinnä tuotemyynnistä ja verkkokaupan töistä.

Ilmaisin kiinnostukseni lävistäjän töitä kohtaan muistaakseni jo haastattelussa. Tuolloin Jämsässä kävi lävistämässä Jyväskylän Undergroundin omistaja joka toinen viikko, ja lävistyskoruja meillä ei tainnut olla ollenkaan myynnissä. Lävistyksille ja koruille oli kumminkin kysyntää, joten omistajien todettua mun olevan pätevä, pääsin hartaasti odottamaani lävistyskoulutukseen. Kaikilla Underground- ketjun lävistäjillä on ketjun koulutus. Koulutukseni jälkeen aloin lävistää Jämsän liikkeellä, ja koruvalikoimalle kasvoi. 


Jämsän Undergroundin pyöriessä aloimme haaveilla kaupan muuttamisesta Tampereelle, ja pian huomattiinkin olevamme Tuomiokirkonkadulla Tampereella katsomassa liiketilaa. Koska Jyväskylästä löytyy jo Underground, niin päätimme siirtää Jämsän liikkeen toimintoineen kokonaan Tampereelle.

Tampereen liiketila helmikuussa 2019

Mulle Tampere on ollut aina place to be, ja kollegani, nykyinen luottoapuni oli mielellään myös muuttamassa Tampereelle, ni muutettiin sitten sekä liike, että itsemme tänne. Huhtikuussa 2019 aukesi Tampereen Underground. Nykyään Tampereella on samat hommat verkkokaupan ja tuotemyynnin suhteen kun Jämsän liikkeellä aikoinaan, mutta lisäksi paljon, paljon lävistämistä ja siihen liittyvää työtä. Toinen muutos vanhaan verrattuna on, että toimin tässä nykyään itse yrittäjänä, eli saan tehdä töitä itse itselleni. Tavallaan työtehtäväni ei juuri ole muuttuneet, saan vaan itse päättää ja olla vastuussa enemmän. Työmääräni on sen sijaan lisääntynyt paljon, jonka vuoksi etsin nyt lisää apukäsiä kaupalle. Alla lisää harkkaripaikasta. 


Kahvittelua ja klaavailua

Millaista tyyppiä mä etsin ja millaisiin työtehtäviin? Näin aluksi etsin harjoittelijaa, joko koulun tai TE-toimiston kautta.Kaikkein tärkeintä on se että sulla on maalaisjärkeä, oot luotettava, ahkera ja joustava. Vähintään yhtä tärkeetä on, että meidän on helppo tehdä töitä yhdessä ja että tullaan hyvin juttuun. Sun työtehtäviin kuuluu aluksi liikkeen hoitaminen, asiakaspalvelu ja korumyynti. Etukäteen tieto lävistyskoruista auttaa paljon, mutta ei oo pakollinen. Lisäksi toivon että osaisit käyttää yleisesti tietokonetta perushyvin. Vaikka tää ei ookaan mikään perustylsä kauppa, ja täällä saa olla oma ittensä, työtehtävät on ihan normaaleita pienen kaupan työtehtäviä. Täälläkin välillä pestään vessoja ja inventoidaan tuotteita, eli ei mitään ihmeellistä rokkielämää. 

Jos harjoittelujakson aikana tuntuu että olet se oikea tänne, toivon että voisin mahdollisesti kouluttaa susta tuuraajan mulle, eli voisin kouluttaa sut myös välinehuoltoon ja lävistämään. Toivon että kerrot hakemuksessasi itsestäsi, työkokemuskestasi ja koulutuksestasi. Todistuksia tärkeämpää on se, millaisen kuvan annat itsestäsi. Laita rohkeesti hakemus osoitteeseen noelle@undergroundstore.fi. 

                                        -Terkuin Noelle, Tampereen UG-kauppias-

Yrittäjän henkireikä ja lenkittäjä

Kommentit

Suositut tekstit