Terveisiä Kaamos Kabareesta!

Launtaina 10.10 oltiin Oulun Underground Storella mukana pohjois-suomen burleskifestivaali Kaamos Kabareessa! Illan tuottaja Lala L’More kysyikin jo kesällä haluttaisiinko olla mukana tapahtumassa myymässä tuotteita ja sponsoroimassa asukilpailun voittajaa. Tapahtumaa vietettiin jälleen Halloween teeman mukaisesti ja näin Halloweenin ystävänä ja itse myös burleskiharrastajana olin tottakai messissä!


Ovet tapahtumaan aukesivat klo 19.00, mutta tietenkin oltiin paikalla jo aiemmin. Itse olin myös esiintymässä Honeydew Dearies duoni kanssa lavalla, joten barberimme Mila hoiti myyntipistettämme.

                                     


Myynnissä meillä oli brittiläisen What Katie Didin ja Pamela Mannin sukkatuotteita, Halloween teemaan sopivia Curiologyn koruja ja Killstarin asusteita, Splendetten rannekoruja ja myös miehille kaulakoruja ja partakoruja.




Tapahtuma oli loppuunmyyty, vain pari lippua oli jäänyt ovelle, koska paikkoja oli koronan vuoksi rajoitetusti. Useammalla ihmisellä oli kuitenkin maskit kasvoillaan ja tapahtumassa valittiin hienoimman asun voittajan lisäksi hienoin maski, jota myös sponsoroimme lahjakortilla. Meillä oli myös kuviollisia maskeja myynnissä pöydässämme.



Asukilpailun voittajan lahjakassista löytyi mm. 80e arvoinen lahjakortti Underground Storeen. Tänä vuonna hienoimman asun palkinnon voitti upeaan Punahilkka teemaiseen asuun sonnustautunut neitokainen, tervetuloa shoppailemaan!




Itse esiinnyin tapahtuman ensimmäisessä setissä, joten pääsin oman showmme jälkeen myös seuraamaan muita esityksiä, jotka olivatkin toinen toistaan mahtavampia!








Toivottavasti ollaan mukana myös ensi vuonna!

Syksyisiä ja tummemman puhuvia vaateuutuuksia odotellen kohti talvea!

                                                        Terkuin Siiri, Oulun kauppiatar



















Kommentit

Suositut tekstit