Joensuussa ollaan päästy jo hyvin remontoinnin makuun!
Ihan ensimmäisiä ajatuksia oli kaupan sisustamisesta, että pääkallo on pakko saada tänne! No siitä se ajatus sitten lähti ja syyskuun alussa meille muutti Charles (aikaisemmin tunnettu Lasse) koristamaan barber puolta, samalla reissulla heräteostoksena tarttui mukaan Charlesille natsaava naulakko.
Kun pintoja pääsemme enemmän laittamaan, saamme liikkeelle enemmän katseenvangitsijoita, en malta odottaa mitä kaikkea sitä keksiikään.
Syyskuun alussa bongasin Facebookin kirppikseltä aivan täydelliset sohvat, jotka tekivät vaikutuksen heti kerrasta, joten haettavahan ne oli Etelä-Suomesta. Sohvat ovat alunperin kotoisin Kiteeltä, talosta jossa on kuvattu vanhoja Suomi-filmejä. Yhden tarinan mukaan sohvat olisivat olleet elokuvassa, jossa Tauno Palo ja Ansa Ikonen olisivat istuneet ja mahdollisesti suudelleet... tiedä häntä 😉 . Todella huippua että sohvat pääsivät takaisin kotikonnuilleen.
Isompia muutoksia ovat olleet tiskin askartelu toiseen paikkaan ja siinä samalla rakentui myös uutta taustaseinää, johon toivottavasti saamme pian uutta pintaa. Pientä järjestyksen vaihtoa on myös liikkeellä tapahtunut.
Kommentit
Lähetä kommentti