torstai 29. toukokuuta 2014

On the road again.

Hetki taas edellisestä kirjoitelmasta vierähtänyt, mut ei anneta sen häiritä.
UG:lla oli tuossa jo kesän ensimmäinen tapahtuma, eli Oulun American Car Show joka oli perinteisesti Ouluhallissa.
Kalusto oli hienoa ja ihmisiäkin piisasi. Meillä oli mukana myös lävistäjä. Kemistä Laura N piercingin Laura oli rei'ittämässä ihmisiä. Meillä olikin aika iso osasto ja uudet messukalusteetkin kasattiin ekaa kertaa. Tavaraa on todella paljon ja nettikauppaan laittoakin odottaa hurja määrä uutuuksia vaikka niitä on kyllä koko ajan myös laitettu.

Viime viikolla oli rokkistara meininkiä sen verran että Motörheadin Mikkey Dee oli Suomessa ja mutkien kautta ajauduin mukaan visiittiin.
Kaverillani Henellä on nimittäin Motörhead teemainen Hot Rod joka sopi tapahtuman yhteyteen kuin nyrkki silmään niin sain itseni näätäiltyä mukaan Helsinkiin asian tiimoilta.
Aamuinen startti, siirtymä tehtiin lavetilla.


Päivästä ei puuttunut actionia ja välillä saatto olla jopa v***tus lähellä kun oli pikkusia tekniikkamurheita. Onneks ollaan Henen kanssa melkosia (sähkö)tekniikkavelhoja ja Vallilasta Platulta löyty vielä varaosa, kahvia ja henkistä tukea niin saatiin kalusto kuntoon.
Rokkikokkaamo

Eka etappi oli On The Rocksissa missä Mikkey kokkaili Poppamiehen kavereiden kanssa Motörhead kalja/poppamies pataa? Itseasiassa maistoin sitä ja se oli todella hyvää. Toisena etappina olisi ollut keikka Jumboon, mutta parin muuttujan saattelemana vuoden -38 Chevrolet ohjastettiin Hard Rock Cafen pihaan illan keikkaa odottamaan.
Tästä matka jatkui HRC:hen

Jengi pällisteli autoa ja varmaan se muutamaan sataan valokuvaankin eksyi. Mikkey heitti autoon ja muutamaan muuhun mukanamme roudaamaan romuun nimmarin ja siirtyi HRC:hen oottelemaan keikkaa, tapaamaan faneja jne. Me maalaispojat lähdettiin kohti Keski Suomea melko hyvissä ajoin, kun oli ollut vaiherikas päivä ja aikainen herätys.+äiti oli antanut kotiintuloajan...
Tussihommia

Ace of spades ja Mikkeyn signeeraus

Saapa nähdä mitä kesä tuo tullessaan, startti on ainakin ollut vauhdikas ja varmaan tulee myös uusia huikeita kuvioita kesän mittaan.

Ps. Mallikisan puolella tulossa mm. Motörheadphönes arvontaa joten stay tuned sielläkin.
https://www.facebook.com/undergroundmodelfinland

Roskenrolll

-Aadolf-