Kesävärejä


Moikka moi!

Mä oon Molla ja kirjoittelen nyt ensimmäistä kertaa tähän Undergroundin blogiin. Halusin jakaa teille pienen vinkin, nimittäin suosittelen kaikkia näin kesän kunniakasi kokeilemaan uusia VÄREJÄ ja KUOSEJA!

Olen itse aikaisemmin käyttänyt hyvin niukasti värejä ja pukeutunut pääsääntöisesti mustaan. Minua on kuitenkin aina kiehtonut kirkkaat värit ja minulla on paljon esimerkiksi punaisia asusteita, joilla saa piristettyä asukokonaisuutta.

Kuva: S. Hartikainen Photos. Malli & MUAH: Molla la Donna.Vaatteet: Underground Store


Myös kuosit ovat olleet minulle hyvin vaikeita, ruutupaita on jees ja polka dot käy mustavalkoisena, mutta kaikki muu tuntui pitkään vieraalta. Olen kammoksunut erityisesti kaikkia tyttömäisiä ja söpöjä kuoseja, kuten kukkia ja eläimiä, koska ne eivät ole tuntuneet luonteeseeni sopivilta.

Nyt olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana alkanut laajentaa vaatekaappina väriskaalaa ja olen huomannut tykkääväni erityisesti vihreäsävyisistä vaatteista, koska ne saavat aikaan hauskan kontrastin punaisen tukan kanssa.

Viikko sitten ylitin lähes kaikki vaatetukseen liittyvät ennakkoluuloni, kun rakastuin vaaleansiniseen ja kukalliseen mekkoon. Ajattelin aluksi tämän mekon olevan aivan liian söpö minulle, mutta halusin päälleni jotain keväistä, kun lähdin viettämään viikonloppua pieneen historialliseen kylään. Ja eihän siinä taas kauaa mennyt kun totuin ajatukseen ja tykästyin mekkoon juuri sen hempeyden takia. Ehkä näitä rajoja kannattaisi rikkoa useamminkin, vaikka se alkuun tuntuu oudolta.

Kuva: Maria Kimalle / Pin-up Garage.Malli & MUAH: Molla la Donna.Mekko: Underground Store

Täytyy muuten sanoa, että tämä Blossom-mekko yllätti minut myös istuvuudellaan. Olen aika lyhyt ja yleensä kaikki mekot ovat minulle liian pitkiä tai niiden vyötäröleikkaus sattuu hassuun kohtaan, mutta tällä kertaa kumpaakaan niistä ongelmista ei ollut. Mekko sopi myös aika hyvin tällaiseen kesäiseen suomensäähän, materiaali ei ole liian ohut tuuliselle säälle, eikä liian paksu auringonpaisteeseen.

Näillä puheilla voinkin kehotan tekemään pienen heräteostoksen ja hankkimaan ainakin yhden sellaisen mekon, joka näyttää kuvassa kivalta, vaikka ei ole normaalia tyyliäsi. Yllätyt vielä positiivisesti!

Nautitaan kesästä!
Rakkaudella
Molla la Donna

Kommentit

Suositut tekstit