torstai 6. lokakuuta 2016

Salamavaloja, kellohameita, skumppaa ja paljon naurua

Joensuun Undergroud järjesti yhteistyössä Mindiemin ja Foro Nerdsin kanssa Ug:n liikkeelle pientä iltaohjelmaa. Tilaisuus oli yksityistilaisuus ja kutsut menivät vieraille etupäässä Mindiemin kautta. Foto Nerdsin Ilkka laitto paikalle salamat kuntoon ja oli valmiina ottamaan upeita kuvia. Mukana oli myös Essi Outokummusta. Essillä on siellä tatuointiliike, josta saa myös paljon muuta kivaa, esimerkiksi meikkejä, joita Essi olikin esittelemässä tilaisuudessa. Make up/ Eco Beauty oli mukana meikkaajan voimin. Laitettiin naisille ennen kuvauksia vähän punaa poskiin. Tietenkin mukana oli meidän liikkeen henkilökunta. Sannalta sai paljon tietoa tatuoinneista, ja tais siellä muutama aikakin tulla varattua. Petra auttoi mekkojen sovituksessa ja teki muutaman lävistyksenkin.

Fiftarimekoista moni löysi suosikkinsa.
Naisten keskellä miutakin hieman jännitti :)




No mie keskityin näyttämään hyvälle ja huolehin, että tarjoilut eivät päässeet loppumaan. Minna Mindiem-firmalta tarjottavat oli tuonu mukanaan, kun en mie oikein kerenny kauppaan.


Ilta oli kyllä tosi loistava ja onnistui yli odotusten! Naiset saivat kokeilla eri vaihtoehtoja ja halutessaan ostaa itselleen sopivan kivan mekon. Oli mahtavaa, että moni löys itelleen pitkästä aikaa just sopivan mekon, vaikka ensin epäilikin, ettei UG:lla ole sopivaa kokoa tai mekot ole omaa tyyliä. Facesta olettekin ehkä huomannu, että Ilkka kuvasi tilaisuudessa paljon, ja olipan ne vaan huippuja kuvia! Niistä näkyy, et illan aikana naurettiin paljon. Ehkä siellä jokunen skumppakin aukastiin.

Ilkan ottamissa kuvissa jokainen pääsi loistamaan.


Valokuvaan ei aina tarvii mennä studioon asti. Monesti taustamaisema löytyy aivan läheltä.



Illasta jäi siis paljon hyviä asioita mieleen ja muutama kehitysidea seuraaville kutsuille. Seuraavat kutsut pietään viimestään ensi keväänä. Vielä ei tiedetä, miten sinne kutsun voi lunastaa, mut katellaan, mitä keksitään
Ilkka pysäytteli liikenteen myös jotta saatiin tytöt nätisti kuvaan.



Kiitos yhteistyöstä Mindiemin Minnalle, Foto Nerdsin Ilkalle, Gun Mother´s tattoo studion Essille, Eco Beatylle ja Ug:n omille Sannalle ja Petralle.

T.rex


P.S. Saatiin hieno kuva aina iloisesta henkilökunnasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti